Libanonin itsenäistyttyä tasavallaksi Ranskan mandaatin päätyttyä 1943, poliittinen valta jaettiin 17 uskonnollisen ryhmittymän kesken. Vallanjaon haasteeksi on muodostunut ryhmittymien hajanaisuus ja keskinäinen kilpailu. Lisäksi vuoden 1932 väestönlaskentaan perustuvat valtasuhteet, joissa kristityillä on enemmistö, ovat muuttuneet muslimien suhteellisesti suuremman väestönkasvun seurauksena hallintosopimuksen pysyessä kuitenkin ennallaan. Vuoden 1948 Israelin itsenäistymissodan myötä Israelin ja Libanonin välille muodostettiin YK:n välittämänä aselepolinja, ns. Blue Line, joka toimii edelleen maiden rajalinjana. Aseleposopimusta valvomaan perustettiin YK:n sotilastarkkailijaorganisaatio UNTSO, johon kuuluu myös edelleen Etelä-Libanonissa toimiva tarkkailijaryhmä OGL (Observer Group Lebanon) Vuosina 1948-49 Libanonin alueelle siirtyi ainakin 100 000 palestiinalaispakolaista lähinnä Tyren, Sidonin ja Nabatiyan alueille sekä Beirutiin. Palestiinalaiset loivat yhden lisävoimatekijän Libanonin ja ennestään epävakaaseen sisäpolitiikkaan ja ensimmäinen suoranainen sisällissota maassa syttyikin jo vuonna 1958 druusien, palestiinalaisten ja useiden kristittyjen ja muslimiryhmittymien kesken. Kristittyjen jouduttua alakynteen he pyysivät ja saivat apua Yhdysvalloilta, minkä tuloksena USA:n kuudes laivasto ja merijalkaväen joukot nousivat maihin Beirutissa ja palauttivat voimatasapainon uskonnollisten ryhmittymien välille. Vuonna 1964 perustetusta PLO:sta muodostui palestiinalaisten vallankäytön väline Etelä-Libanonissa ja sen sotilassiiven Al Fatahin ote vahvistui alueella erityisesti sen jälkeen kun sekä Syyria että Jordania kielsivät sen toiminnan omilla alueillaan. Al Fatah teki useita verisiä iskuja Pohjois-Israeliin 70-luvulla ja sekaantui myös vuonna 1975 puhjenneeseen Libanonin sisällissotaan. PLO taisteli aluksi sekä shiiamuslimien, että kristittyjen joukkoja vastaan, mutta tehtyään liiton shiiamuslimien kanssa hallitsi pian koko Libanonin läntistä rannikkokaistaletta mukaan lukien Länsi-Beirutin ja lentokentän alueen aina Israelin rajalla saakka. Israel suoritti ensimmäisen rajoitetun iskun Etelä-Libanonissa olevia PLO:n joukkoja vastaan syyskuussa 1977, jonka jälkeen USA:n välittämä tulitauko astui voimaan. PLO:n piti siirtää raskaat aseensa Litani-joen tasalle, mutta tosiasiallisesti PLO ei noudattanut sopimusta. Maaliskuun 11. päivänä 1978 Libanonista kumiveneillä saapuneet Al Fatahin 12 taistelijaa nousivat maihin Ma’agan Michael-nimisen kibbutsin luona kaapaten mm. Pohjois-Israelissa päiväretkellä olleen bussin matkustajineen. Kaappaajat pakottivat bussin palaamaan Tel Aviviin rantatietä pitkin, tulittaen matkan aikana muita tiellä liikkuneita. Poliisin tiesululla Tel Avivissa syntyneessä tulitaistelussa kuoli ainakin 35 siviiliä ja 76 haavoittui. Palestiinalaisista kymmenen kuoli ja kaksi vangittiin. Verilöylyn seurauksena Israelin joukot tunkeutuivat Etelä-Libanoniin 15. maaliskuuta 1978 operaatiossa nimeltä ”Operaatio Litani-joki”. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 19. maaliskuuta päätöslauselmat 425 ja 426, joissa vaadittiin Israelin vetäytymistä ja perustettiin YK:n väliaikainen rauhanturvajoukko Libanonissa, eli UNIFIL (United Nations Interim Force In Lebanon) valvomaan päätöslauselman toteuttamista. Tulitauko astui voimaan 21. maaliskuuta ja Israel veti joukkonsa Etelä-Libanonista kesäkuussa 1978 USA:n voimakkaan painostuksen seurauksena. PLO jatkoi kuitenkin Israelin vastaista toimintaansa Libanonista käsin ja Pohjois-Israelin asutusalueet elivät jatkuvan uhan alla. Israel suoritti myös rajoitettuja iskuja PLO:n tukikohtia vastaan. Kesäkuun alussa 1982 Abu Nidalin ääripalestiinalaisryhmä teki attentaattiyrityksen Israelin Ison-Britannian suurlähettilästä vastaan Lontoossa, jolloin Israel teki kostoiskuja PLO:n tukikohtiin Beirutissa. PLO vastasi voimakkailla tykistö – ja raketti-iskuilla rajan yli Galileaan Pohjois-Israelissa. Israelin puolustusministeri Ariel Sharon määräsi joukkonsa massiiviseen hyökkäykseen Libanoniin 90 000 sotilaan voimin kesäkuun 6. päivänä sotilastoimessa nimeltä ”Operaatio Rauha Galileaan”. Israel eteni rannikolla Beirutiin saakka piirittäen PLO:n taistelijat kaupunkiin. Idässä Israel tuhosi Syyrian ohjusasemat Bekaan laaksossa, sekä vastarintaa yrittäneet panssarit ja lentokoneet ilman omia konetappioita. IDF moukaroi Länsi- Beirutia 10 viikkoa PLO:n lamaannuttamiseksi ja elo-syyskuussa MNF (Multinational Force in Lebanon), johon kuuluivat USA, Ranska ja Italia, saivat aikaan sopimuksen, joka mahdollisti PLO:n taistelijoiden evakuoimisen Beirutista. Noin 14 000 taistelijaa laivattiin eri arabimaihin, pääosan Al Fatahin joukoista siirtyessä Tunisiaan, jonne heidän johtajansa Jasser Arafat saapui Tripolista joulukuussa 1982.
 

YKSL 1 1982-83

Suomen hallitus päätti osallistumisesta Libanonin rauhanturvaoperaatioon 20.09.1982 PLO:n poistuttua Libanonista ja falangistien Sabrassa ja Shatillassa suorittaman palestiinalaispakolaisleirien verilöylyn jälkeen. Saatuaan virallisen pyynnön YK:n päämajasta New Yorkista, hallitus päätti lähettää 493 miehen vahvuisen pataljoonan osaksi UNIFIL:in joukkoja Etelä-Libanoniin. Pataljoonan komentajaksi nimitettiin ev. Matti Skyttä ja esikuntapäälliköksi evl. Lauri Korhonen sekä huoltopäälliköksi evl. Eino Kukkonen. Suomen pataljoona FINBATT korvasi alueelta irtautuneen NEPBATT:in eli Nepalin pataljoonan, jonka entisen vastuualueen valvonnasta siinä vaiheessa vastasivat nigerialaiset, ranskalaiset ja ghanalaiset. Ensivaiheessa UNIFIL kaavaili suomalaisille vastuita kahdesta erillisestä toiminta-alueesta, jolloin yksi komppania olisi sijainnut NORBATT:in pohjoispuolella ja toinen Ett Taiben kylän alueella, mutta pataljoonan komentaja ei suostunut tällaiseen operatiivisesti hankalaan ryhmitykseen. ETU 1-komennuskunta, joka koostui 12:sta upseerista, lensi Beirutiin 3.11.1982 ja ETU 2-komennuskunta seurasi perästä 15.11, koulutuksessa Niinisalossa olleen pääjoukon saapuessa kahdella lennolla 8. ja 10.12. Aluevastuun suomalaisalueen itäosassa keskuspaikkanaan Ett Taiben kylä otti 2.JK maj. Ossi Panulan johdolla ghanalaisilta. Läntisellä alueella nigerialaiset ja ranskalaiset luovuttivat vastuun maj. Pekka Vahlan johtamalle 1.JK:lle seuraavana päivänä. Pääosa FRENCHBATT:ista oli jo aiemmin siirtynyt MNF:n monikansalliseen joukkoon Beirutiin. FINBATT:in esikunta sekä EHK sijoitettiin Burj Qallawiyah’in kylään läntiselle sektorille. Pataljoonan alueen pohjoisrajana kulki Litani-joki ja leveyttä alueella oli 14 km ja syvyyttä 5-6 km. Pataljoonan viralliseksi nimeksi tuli suomalainen valvontajoukko Libanonissa ja ensimmäisenä toiminta-alueelle sijoitettuna suomalaisena joukko-osastona se sai itseoikeutetusti tunnuksen YKSL 1. FINBATT kotiutettiin 19 vuoden toiminnan jälkeen lokakuussa 2001 Israelin vetäydyttyä miehittämiltään alueilta Etelä-Libanonissa edellisenä keväänä. Kuluneiden vuosien aikana 11 482 suomalaista rauhanturvaajaa antoi panoksensa rauhan puolesta vaativissa ja vaarallisissa olosuhteissa Libanonissa. YKSL 1 ja sen 2.JK eli Tiikerikomppania sai kunnian aloittaa tämän pitkän, haasteellisen ja kunniakkaan tehtävän, jossa nykytermein 24/7 valvottiin Ett Taiben kylän ja lähialueen turvallisuutta, rakennettiin suhteita paikalliseen väestöön ja annettiin arvokasta humanitaarista apua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Näillä verkkosivuilla paneudutaan Tiikerikomppanian historiaan ja silloiseen toimintaan sekä komppanian perinneyhdistykseksi v. 2000 perustetun YKSL 1:n Tiikerit ry:n nykyisiin aktiviteetteihin.

SKJL 2006-07

Heinä-elokuussa 2006 Etelä-Libanonissa Hizbollah’n ja Israelin armeijan välillä käytyjen taistelujen seurauksena YK:n Turvallisuusneuvosto päätti vahvistaa UNIFIL-operaatiota. Turvallisuusneuvoston 11. elokuuta 2006 antaman päätöslauselman numero 1701 myöntämin laajennetuin valtuuksin joukkojen vahvuus on määrä nostaa kahteen prikaatiin eli noin 15 000 YK-sotilaaseen. Päätöslauselman pääpaino on Libanonin armeijan toiminnan riittävän voimakas tukeminen Israelin vastaisen rajan ja Litani-joen välisen alueen rauhoittamiseksi ja kaikkien muiden aseellisten ryhmittymien toiminnan estäminen kyseisellä toiminta-alueella. Myös laaja humanitaarinen toiminta siviiliväestön auttamiseksi sai lisätukea uudessa päätöslauselmassa. Tällä hetkellä vahvuus on hieman yli 10 000 YK-sotilasta, mukaan luettuna Saksan merivoimien johtama rannikon valvontaan yhdessä Libanonin armeijan kanssa keskittynyt merivoimien osasto. Suomen UNIFIL II:een lähettämä 200-henkinen suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa (SKJL), joka koostui pioneerikomppaniasta ja esikuntahenkilöstöstä toimi alueella yhden vuoden ajan Marjayounin lähelle sijoitettuna. Komppania palasi lopullisesti kotimaahan 26. marraskuuta 2007 suoritettuaan sovitut laajennetun UNIFIL II-organisaation tarvitsemat rakennustehtävät.